Sydäntutkimussäätiö sydämesi asialla – hyvä muistorahoituskohde!

Alkuun myönnetyt apurahat olivat tuhansia markkoja ja säätiö sai yksittäisiä lahjoituksia, mutta 1980-luvulla säätiön varallisuuden kartuttua lahjoitusten kautta, apurahojen määrä kasvoi. 1980-luvun lopulla säätiö jakoi aluksi miljoona markkaa, ja jatkossa jo neljä miljoonaa markkaa, kun vuonna 2001 Suomi siirtyi euroaikaan. Apurahoja myönnettiin silloin sekä väitöskirjatöihin että tutkimustyöhön ulkomaisissa merkittävissä tutkimuslaitoksissa.

Viimeisten 20 vuoden aikana Sydäntutkimussäätiö on jakanut 1,5 – 2 miljoonaa euroa vuosittain. Rahoituksella on kulloinkin tuettu noin 50:tä väitöskirjaan tähtäävää yksittäistä hanketta, 10 -20:tä postdoc-tutkimushanketta, jotka ovat väitöskirjan jälkeisiä jatkotutkimushankkeita Suomessa tai kansainvälisissä tutkimuslaitoksissa, sekä säätiö on myöntänyt hankerahoitusta 20-30:lle isommalle tutkimusryhmälle vuosittain. Tutkimushankkeissa on mukana yksittäisiä väitöskirjan tekijöitä.

Muiden säätiöiden ohella Sydäntutkimussäätiö on keskeinen sydän- ja verisuonisairauksien väitöskirjaan tähtäävien tutkimusten tukija. Väitöskirjatyöntekijälle suunnatut apurahat ovat tärkeitä. Osana koulutusta väitöskirja syventää koulutusta ja on pohja pitkäkestoiselle osaamiselle omassa työssä.

Vuosittain haettavan rahoituksen määrä on 8-10 miljoona euroa, ja hakemukset ovat hyviä. Rahoitusvaje on huomattava. Suomessa yliopistoilla ei ole vähentyneiden laitosmäärärahojen ohella mahdollisuutta tukea yksittäisiä tutkimussuunnitelmia suoraan. Valtion opetus- ja tutkimusrahoitus yliopistosairaalapiireille on vähentynyt vuosittain ja edelleen. Siksi yksityisten säätiöiden merkitys kasvaa. Ruotsissa yliopistot myöntävät professuurin palkkakustannusten lisäksi hänen yksikölleen tutkimusrahoitusta, ja tutkimuksen kokonaisrahoitus on 5-10 kertaa suurempi. Siitä huolimatta Suomessa tutkimustyön tuotos on hyvä, mutta emme pysty rahoittamaan itsenäisesti monikeskustutkimuksia, kuten Ruotsissa tai Tanskassa tai useissa Euroopan maissa – pois lukien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimukset. Nekin tarvitsevat yksityistä rahoitusta erilaisten sydän- ja verisuonisairauksien osatutkimusten suorittamiseksi.

Sydän- ja verisuonisairauksien tutkimuksen kannalta olisi tärkeää kehittää työelämää siten, että tutkijamme tai kardiologian erikoislääkärimme voisivat ottaa palkallista tutkimusvapaata tai saisivat pitkäkestoista apurahoitusta tutkimustyön mahdollistamiseksi. Tämä edellyttää yliopistosairaaloihin vakansseja, joissa on mahdollisuus tehdä sekä kliinistä työtä että tutkimustyötä. Sydän- ja verisuonisairauksien perustutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen hankerahoitus Suomessa on mahdollista pääasiassa vain säätiöiden ja rahastojen avulla, laitosten turvatessa laboratoriorakenteet.

Sydäntutkimussäätiön rahoitus perustuu yksittäisiin lahjoituksiin ja perintöihin. Lahjoittajalla tai testamentin tekijällä on mahdollisuus määrätä lahjoituksensa tai perintöosuus rahastoitavaksi nimellään ja nimetä se henkilökohtaisesti määrittämäänsä tärkeään tutkimusalueeseen.

Vuosien saatossa Sydäntutkimussäätiön rahastoista on suunnattu rahoitusta pääasiassa sepelvaltimosairauden ja sydäninfarktin tutkimukseen, läppäsairauksien tutkimukseen, sydänlihassairauksien tutkimukseen, perinnöllisten sydänsairauksien epidemiologiseen tutkimukseen, sydänkirurgian tutkimustyöhön jne., mutta myös eräiden testamenttien määrityksen mukaan mm. syöpäsairauksien sydänhaittoihin liittyvään tutkimukseen, lasten sydäntutkimukseen, sydämen vajaatoiminnan tutkimukseen, sydänsarkoidoosin tutkimukseen jne. Suurin osa Sydäntutkimussäätiön rahastoista jakaa tutkimukseen pääoman tuottoa, ja rahastot ovat siten arvokas jatkuva muisto lahjoituksen antajasta. Rahoitus myönnetään säätiön tieteellisen valiokunnan arvioinnin mukaan, jonka tulos esitetään säätiön hallituksen päätettäväksi kevätkokouksessa sääntöjen mukaan.

Sydäntutkimussäätiöllä on sen 50-vuotisen historian aikana ollut keskeinen merkitys suomalaisen sydän- ja verisuonisairauksien tutkimustyössä ja sitä kautta hoitojen kehittymisessä. Sydäntutkimussäätiön toiminnassa, niin asiantuntijatehtävissä kuin hallituksen jäsenenä, on ollut ilo nähdä keskeiseltä paikalta, miten laaja-alaista yliopistosairaaloiden alan perus- ja kliininen tutkimus on.

Yksittäisten lahjoitusten ja testamenttien kautta on voitu tukea lukuisia alan väitöskirjatöitä. Myönnetyt apurahat ovat pieniä, ja on ilmeinen tarve nostaa rahoituksen määrää. Lisäksi rahoitusta myönnetään pääasiaksi vuodeksi kerrallaan samalla kun väitöskirjatyökin kestää muun työn ohella yleensä 4-6 vuotta. Säätiön rahastojen pääomaa on hoidettu erinomaisesti, mutta kasvava rahoituksen tarve edellyttää pitkäkestoisempia ja merkittävimpiä apurahoja. Toivottavasti Sydäntutkimussäätiön toiminta tutkimuksen ja hoitotyön tutkimuksen tukijana innostaa lahjoituksiin ja huomioidaan päätettäessä yksityisen varallisuuden jälkisäädöksissä.

Markku S. Nieminen

Kardiologian emeritus professori, Helsingin yliopisto